Espoon perinneyhdistys Aurora

Kesäretki Kotkaan 21.8.2010

Ryhmä perinneyhdistyksen jäseniä teki lauantaina 21.8.2010 kesäretken Kotkaan. Matkan järjestäjänä ja johtajana toimi Jorma Vehmaskoski. Tutustuimme oppaiden kanssa ja omatoimisesti Kotkan keskeisiin kulttuuriperintö- ja matkailukohteisiin. Tarkoitus oli tavata myös Kotka-seuran edustajia, mutta lopulta tämä ei sopinutkaan heidän aikatauluunsa.

Kuninkaantie yhdistää Espoon ja Kotkan niin maantieteellisesti kuin historiallisestikin. Pietarin läheisyys on näkynyt Kotkan vaiheissa ja tuonut Venäjän tsaariperheen monesti paikalle. Viime vuosina Kotkan satama on ollut tärkeä Venäjälle suuntautuvan kauttakulkuliikenteen keskus.

Kari Kuusisto esittelee Kyminlinnaa

Ensimmäinen vierailukohteemme Kotkassa oli Kyminlinna, jota esitteli asiantuntevasti Kari Kuusisto. Kyminlinna kuuluu venäläisten 1790-luvulla rakennuttamaan Kaakkois-Suomen linnoitusjärjestelmään. Sen tarkoituksena oli olla Pietarin kaupungin suojana, torjua hyökkäykset rannikkoa pitkin maitse Kuninkaantien suuntaisesti ja toimia puolustuslinnakkeena Kymijoen suulla. Suomen siirryttyä Venäjän alaisuuteen 1809 Kyminlinna menetti merkityksensä rajaseudun linnakkeena ja sitä ei koskaan rakennettu alkuperäisten suunnitelmien mukaiseen laajuuteen. Ainoa taistelu Kyminlinnassa käytiin vuonna 1918, kun saksalaiset yrittivät vallata sen punaisilta joukoilta. Linnoitus oli puolustusvoimien hallinnassa vuosina 1939 - 2005 ja sodan aikana se toimi inkeriläisten pakolaisten ja sotavankien leirinä. Viime vuosina Kyminlinnaa on vähitellen kunnostettu Museoviraston johdolla.

Sapokan vesipuisto Kävimme Sapokan pienvenesatamassa ja nousimme vesipuiston putouskallion huipulle ihailemaan kivipuistoa, josta on hienot näkymät Kotkansaarelle.

Langinkosken kalastusmajaMatka jatkui Langinkoskelle, jossa tutustuimme Langinkosken keisarilliseen kalamajaan ympäristöineen. Venäjän keisari Aleksanteri III ihastui Langinkoskeen vieraillessaan kruununprinssinä vuonna 1880 Kymenlaaksossa. Hän rakennutti paikalle vuonna 1889 kalastusmajan, missä hän kävi perheineen useana kesänä. Paikalta puuttuu keisarillinen loisto ja kalastusmaja on ainoa Venäjän ulkopuolella säilynyt keisariperheelle tehty rakennus.

Merikeskus VellamoKotkan vierailun kohokohtana oli Merikeskus Vellamo. Merikeskus on 300 metriä pitkä ja 30 metriä korkea vuonna 2006 avattu arkkitehti Ilmari Lahdelman suunnittelema rakennus. Sen suunnittelunimi oli Hyöky, joka kuvaa hyvin rakennuksen muotoja.

Antero Palomäki esittelee Merimuseota Antero Palomäki esitteli taitavasti Merimuseon ja Kymenlaakson museon keskeistä aineistoa. Merimuseossa saimme kuulla kauppalaivojen reiteistä eri aikoina, erilaisista purjelaivoista ja ruokahuollosta pitkillä merimatkoilla. Näimme Finnjetin hytin ja laivan tuloaulasta pelastetun Kimmo Kaivannon taideteoksen. Arcturuksen tarina oli monivaiheinen ja dramaattinen. Tutustuimme St Mikaelin hylystä nostettuun esineistöön ja Vrouw Marian tarinaan.

Kotka on merkittävä satamakaupunki ja vientisatamana Suomen suurin. Kymijoen suulle syntyi 1800-luvun jälkipuoliskolla mittavaa sahateollisuutta ja sitä seurasi sellu- ja paperiteollisuutta. Puunjalostus on edelleen vahvasti esillä Kotkassa, vaikka viime vuosien supistukset ovat kohdelleet rankasti Kotkankin taloutta. Kymenlaakson museossa saimme tutustua seudun ja paikallisen elämänmedon kehitykseen aikojen saatossa.

Kotkan ja Venäjän kohtalonyhteys ilmeni niin historiassa kuin nykypäivässäkin. Kyminlinnan perustaminen antoi paikkakunnalle kasvusysäyksen ja lisäsi Kotkan merkitystä Venäjän näkökulmasta. Kauttakuljetukset ovat merkittävä osa tämän päivän talouselämää. Merikeskus Vellamon kattotasolle näkyvä Hietasen sataman autokenttä on nyt lähes tyhjillään, kun viime vuonna autorivit olivat olleet täyteen ahdettuna. Rekkaliikenne rajan suuntaan oli vähäistä edellisiin vuosiin verrattuna. Näin nopeasti suhdanteet muuttuvat.

Pitkän päivän retkellä saimme hyvän kuvan Kotkasta ja sen kulttuuriperinnöstä. Monta tutustumisen arvoista ja kiinnostavaa kohdetta jäi odottamaan seuraavaa käyntiä.

 
< Edellinen artikkeli   Seuraava artikkeli >
Etusivu arrow Tiedotteet arrow Kesäretki Kotkaan 21.8.2010