Kirjallisuus
Espoon perinneyhdistys Aurora on julkaissut useita Espoon kulttuuriperintöä käsitteleviä kirjoja. Sivun lopussa on tietoa kirjojen myynnistä ja hinnoista.
Espoon perinneyhdistys Aurora ry 2000 - 2010 / Aapo Kirvesniemi, Jorma Vehmaskoski - 2010
Espoon
perinneyhdistys Aurora perustettiin Juhani Hämerin toimesta vuonna 2000.
Yhdistyksen 10-vuotishistoriikki julkistettiin toukokuussa 2010. Sen
kirjoittajat ovat Aapo Kirvesniemi ja Jorma Vehmaskoski. Kirja esittelee
yhdistyksen toiminnan tuloksia kymmenen vuoden aikana, kuten järjestettyjä
näyttelyitä ja tapahtumia sekä tuotettuja julkaisuja.
|

|
Tuuliviiri - tuhansien tuulien tulkki / Kari Pohjakallio - 2009
Tuuliviirikirjan juuret ovat vuonna 2005 järjestetyssä aiheeseen liittyvässä seminaarissa ja valokuvanäyttelyssä. Kirja kertoo monipuolisesti tuuliviirin historiasta ja käytöstä eri aikoina niin Espoossa kuin muualla Suomessa ja ulkomaillakin.
Kirja kertoo tuuliviirien valmistusmenetelmistä ja esittelee laajasti tuuliviirien kuva-aiheita. Runsas värikuva-aineisto havainnollistaa tuuliviirien moninaisuutta.
Tuuliviirikirjan sisällysluettelo.
Artikkeli Tuhansien tuulien tarinat esittelee kirjan taustoja.
Kirjan esittely
Suomen Kotiseutuliiton sivuilla.
|

|
Kruunattu hevosenkenkä – Hästsko med krona / Jukka Suvisaari - 2005
Kruunattu hevosenkenkä -kirjassa on keskitytty Espooseen ja kirjassa käydään ensin johdantomaisesti läpi yleistä heraldiikkaa ja sitten espoolaista heraldiikkaa sen keskiajalla tapahtuneista syntyvaiheista nykypäivään.
Kirjassa on 150 sivua, se on kaksipalstainen ja kaksikielinen ja värikkäästi kuvitettu.
|

|
Espoon kirkko: pitäjänkirkosta tuomiokirkoksi / toimituskunta: Juhani Hämeri, Marja-Liisa Nokelainen, Kari Pohjakallio ja Pirkko Sillanpää – 2003
Kirja on kooste keväällä 2003 pidetyn seminaarin Espoon kirkkoa koskevista alustuksista. Seminaarin lähtökohta oli rakennustaiteellinen sekä kiinnostuksen virittäminen pääkaupunkiseudun vanhinta rakennusta kohtaan.
|

|
Kirjallisuus Espoossa / toimittajat Juhani Hämeri ja Kari Pohjakallio – 2003
Kirja on kooste toukokuussa 2003 pidetyn kirjallisyysseminaarin esitelmistä. Uolevi Itkonen käsittelee Espoon asemaa kirjallisuudessa Ruotsin vallan, Venäjän vallan ja itsenäisyyden aikana. Katri Sarmavuori esittelee Espoon kirjailijoita valtakunnallisina ja paikallisina vaikuttajina. Hannu Rautkallion esitys kertoo voittajavaltioiden tiedustelulaitosten toiminnasta sotiemme aikana 1941 - 1945.
|

|
Terveisiä Espoosta! – espoolaista kulttuuria postikorteilla: Hälsningar från Esbo! – Esbokultur på postkort / Juhani Hämeri, Kari Pohjakallio. –– 1. p. 2002 – 2. p. 2003
Kirjaan on koottu vaikuttava valikoima espoolaisia postikortteja, vanhoja kortteja jopa yli sadan vuoden takaa. Korttien kuva-aiheet kertovat Espoon luonnosta ja elämästä ajalta, jolloin nyt maan toiseksi suurin kaupunki oli vielä vajaan kymmenen tuhannen asukkaan idyllinen maalaispitäjä.
|

|
Kuninkaantie Espoossa / Uolevi Itkonen, Aapo Kirvesniemi, Juhani Hämeri – 2002
Suuri Rantatie, joka ristittiin 1970-luvulla Kuninkaantieksi, kulki Turusta Viipuriin ja oli 70 vanhan peninkulman eli noin 750 kilometrin mittainen. Se oli keskiajalla Suomen tärkein maaliikenneväylä. Kuninkaantie on antanut Espoolle identiteetin ja kasvun edellytykset.
Kirja on loppuunmyyty. Se löytyy monista pääkaupunkiseudun kirjastoista, ks. Helmet.
|

|
Myynti
Kirjoja voi ostaa hyvin varustetuista kirjakaupoista ja Espoon yhteispalvelupisteistä sekä suoraan yhdistykseltä.
Tilausohjeet
Hinnasto
| Tuuliviiri - tuhansien tuulien tulkki |
20 euroa |
| Kruunattu hevosenkenkä |
12 euroa |
| Espoon kirkko |
5 euroa |
| Kirjallisuus Espoossa |
5 euroa |
| Terveisiä Espoosta! |
12 euroa |
| Kuninkaantie Espoossa |
loppuunmyyty |
|